Hevosen harjaaminen ja ruokinta

Hevosen harjaus

Tallissa asuva hevonen tulisi harjata perusteellisesti päivittäin. Puhtauden takaamisen lisäksi myös verenkierto vilkastuu harjaamisen myötä. Lisäksi harjaamisen on todettu ehkäisevän sairauksia sekä helpottavan pienten turvotusten ja haavojen havaitsemista. Terveydellisten etujen lisäksi harjaaminen on myös oiva keino hevosen ja sen hoitajan suhteen lähentämiseen.

Harjaamiseen ja hevosen muuhun puhdistamiseen on saatavana useita erilaisia välineitä, kuten kovia harjoja, pehmeitä harjoja, kaviokoukkuja, kumisukia, metallisukia, harjakampoja sekä sieniä. Harjauksen viimeistelyyn voidaan käyttää kiillotuskäsinettä.

Hevosen ruokinta

feeding the horseHevosen ruokintaa suunniteltaessa kannattaa muistaa, että sen mahalaukku on hevosen kokoon verrattuna pieni, minkä lisäksi suolet tukkeutuvat helposti, jos sulatettavaa on liian paljon. Ruokailurytmin tuleekin sisältää useita pieniä aterioita päivittäin. Rehun tulee myös olla kuitupitoista, jottei hevonen kärsisi ummetuksesta. Leseissä, heinässä sekä ruohossa on runsaasti kuituja sekä muitakin hevosen hyvinvoinnille arvokkaita ravintoaineita.

Vähän työskentelevän hevosen perusrehu on ruoho kesäisin ja heinä talvisin. Paljon työtä tekevä hevonen tarvitsee tämän myös väkirehua. On tärkeää, että hevoselle syötettävä heinä on hyvälaatuista ja hyvälaatuisen heinän tunnistaa sekä vihertävästä väristä, makeasta tuoksusta että siitä, ettei se pölyä. Tarjottavan heinän määrä lasketaan siten, että heinää tulee tarjota hevoselle yksi ja puoli kiloa jokaista sataa hevosen elopainokiloa kohden. Yhden talven aikana suurikokoinen työssä käytettävä hevonen saattaakin siis syödä heinää jopa kahden tonnin painosta.

Viljoista Suomessa syötetään hevosille eniten kauraa, jota ei kuitenkaan tule antaa liikaa sen sisältämän suuren energiamäärän vuoksi. Ohrakin sopii hevosen rehuksi kunhan se vain ensin murskataan tai keitetään. On hyvä muistaa, että ohra on vielä kauraakin energiapitoisempaa. Muita hevosen ruokavalioon sopivia ruoka-aineta ovat vehnänleseet, maissi, valmisrehu, pelletit, melassileike, juurekset, ruokaöljy, suolakivi, pellavansiemenet sekä ape. Raikasta vettä tulee olla aina tarjolla, mutta jos hevonen on tehnyt kovasti töitä, sille ei ole hyvä antaa juotavaksi samantien suurta määrää kylmää vettä, koska tästä saattaa olla seurauksena ähky. Nykyisin saatavilla olevien automaattisten vesiastioiden käyttö on suositeltavaa, mutta myös esimerkiksi vanha kylpyamme on näppärä vaihtoehto hevosen juoma-astiaksi, kunhan se vain muistetaan puhdistaa riittävän usein ja kunhan vain tarkistetaan, ettei ammeessa ole teräviä osia.